Arteklaani sai ensimmäisen ison työn 4.6.2010
.jpg)
Taitokatu-hankkeen kautta osuuskunnan perustamista vauhdittanut vaatetusalan opettaja, HOPE-ope Minna Järvinen ja Arteklaanin hallituksen puheenjohtaja Maja Moisio iloitsevat isosta tilauksesta.
Osuuskunta Arteklaani PIRKOn Lempäälän yksikössä saa ensimmäisen ison urakan myötä hienosti ilmaa siipiensä alle. Osuuskunnan osaava joukko tekee sisustuksen uuteen, rakenteilla olevaan päiväkodin ja eskarin yhdistelmään Vesilahdelle.
Mittava tilaus käsittää tekstiili-, puu- ja metallitöitä. Siihen kuuluvat esimerkiksi kaikki sisustustekstiilit sekä ulko- ja sisäkyltit ja opastetaulut. Asiakkaan etu on, että 25 jäsenen osuuskunnasta löytyy taitoa joka lähtöön, joten kaikki saadaan yhdeltä toimittajalta.
Työn saaminen osuuskunnalle on ensimmäistä vuotta koru- ja metallituotevalmistusta opiskelevan Rami Hanwegin ansioita.
Vesilahdella asuvan Ramin tytär on hoidossa paikallisessa päiväkodissa, eikä isä ole tytärtä kuljettaessaan mitenkään peitellyt omaa ja oppilaitokseensa keskittynyttä osaamista.
Kun uuteen päiväkotiin tarvittiin sisustusta, oli luontevaa kysyä tarjousta Ramilta.
– Tämä on valtava juttu heti osuuskunnan alkuun ja todellakin koetus toiminnalle – suorastaan lottovoitto. Olemme juuri saaneet osuuskunnan toimimaan, ja nyt tuli tällainen iso juttu, Rami innostuu.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että osaamisestaan kannattaa kertoa joka tilanteessa. Osuuskunnan kautta saatoin ottaa tähän kaverit mukaan, ja yhdessä pystyimme ottamaan vastaan ison jutun.
.jpg)
Rami Hanwegin uskallus kertoa osaamisestaan toi Arteklaanille ensimmäisen ison työn.
Todellista
tekemistä
Iso yhteinen työ on juuri sitä, mitä Arteklaanin hallituksen puheenjohtajana muutama viikko sitten aloittanut Maija Moisio toivoikin. Osuuskunnan käynnistely ja sopimusasiat ovat vieneet aikaa lähes turhautumiseen asti, joten oikeaa tekemistä todella kaivattiin.
Maija näkee osuuskunnan alkutaipaleen olevan pohjatyötä tuleville vuosille. Se on tae siitä, että Arteklaanista tulee toimiva osuuskunta.
– Osuuskunta on tärkeä jokaiselle, joka on kiinnostunut yrittäjyydestä. Arteklaanissa toimimalla oppii paljon enemmän yrittäjyydestä kuin vain käymällä jonkin kurssin.
Osuuskunnan hallitukseen kuuluva Minna Pätäri on jo nyt ehtinyt tuntea, kuinka erilainen yhteys osuuskunnan kautta tulee käytäntöön kuin koulun asiakastyön tekemisessä, jossa tekijällä harvoin on kontakti asiakkaaseen.
– Suuri hanke tuo mielekkyyttä hitaan alun jälkeen. Se tuo yhdessä tekemistä, mikä tuntuu hauskalta.
Kokemusta
yrittämisestä
Sisustustekstiililinjalta valmistuva Kaiju Teisko toteaa olevansa hakemassa Arteklaanista töitä. Osuuskunnassa voi olla mukana vielä vuoden verran valmistumisen jälkeen.
– Kun valmistuu, pitää olla töitä eikä alalla ole suoranaisesti mahdollisuuksia työllistyä toisen palvelukseen. Toivon, että osuuskunnan kautta saisin perustettua oman yrityksen.
Huonekalupuusepäksi toista vuotta opiskeleva Tomi Laukkanen innostui osuuskuntaan, koska oli kiinnostunut yrittäjyystietoudesta. Hän odottaa Arteklaanilta enemmän kokemusta kuin ansiota.
Kaiju ja Tomi toivovat, että Vesilahden tilauksesta tulee Arteklaanin kaipaama onnistunut projekti, joka tuo mainetta ja kunniaa.Kun sen lisäksi tehdään sisukasta markkinointia, saadaan osuuskuntaan lisää innostuneita mukaan ja tekijöille uusia töitä.
.jpg)
Arteklaanin toimitilassa Taistolassa on mainiot tilat yhteisiin kokoontumisiin. Minna Järvinen, Kaiju Teisko ja Tomi Laukkanen visioivat.













