HOPE-kumppaneiden työtä palkittiin 3.5.2010

Salon kulttuurialan keikkailu sai kiitosta Taitaja 2010 -kisoissa.
Salon seudun ammattiopiston kulttuuripuolen blogi Tule elämäsi keikalle on saanut kunniamaininnan yrittäjyysopetusmenetelmänä Taitaja 2010 -kisoissa.
Ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut pidettiin Oulussa viime viikolla. Valinnasta päätti tuomaristo, johon kuului edustajia Suomen Yrittäjistä, Taitaja-organisaatiosta sekä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä.
Tule elämäsi keikalle on Salon seudun ammattiopiston kulttuuripuolen näyteikkuna arkeen – täynnä unelmien ja intohimon kautta oppimista, kiihkoa, paloa, sykettä ja oman oppimisprosessin johtajuutta. Osoitteessa /keikkailu.blogspot.com kerrotaan elävästi, miten oppimisen maailmaa myllerretään.
SEDUun kansallinen palkinto
Koulutuskeskus SEDUn johtaja Reija Lepola on palkittu kansallisen tason palkinnolla Yrittäjyys yhdistää -tapahtuman palkintogaalassa. Finlandia-talossa järjestetyssä tapahtumassa yrittäjyyskasvatusta kouluissa ja yhteiskunnassa edistävä YES -keskus palkitsi suomalaisia yrittäjyyskasvatuksen edistäjiä.
Lepolaa kiitettiin siitä, että hän tekee työtä Etelä-Pohjanmaalla edistäen yrittäjyyttä ja yrittäjyyskasvatusta koulutuskeskus SEDUn sisällä ja edesauttaa positiivista suhtautumista ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatusta kohtaan. Reija Lepola on myös YES-keskushankkeen ohjausryhmän jäsen.
Palkintoja jaettiin yhteensä 17 kappaletta. Niistä kolme oli kansallista ja 14 alueellista. Palkintojen jakokriteerinä oli yrittäjyyskasvatuksen edistäminen oman työn kautta sekä aktiivinen osallistuminen YES-keskuksen toimintaan.
SATAEDUun kiitosta
maakunnan työstä
Palkintogaalan alueellisilla palkinnoilla haluttiin kiittää hyvästä maakunnissa tehdystä työstä ja kannustaa yrittäjyyskasvatuksen eteen tehtävän työn puolesta myös jatkossa. Satakunnasta palkittiin Satakunnan ammattiopiston Kankaanpään yksikön liiketalouden opettaja Birgitta Lautaoja. Hän on toiminut Kankaanpään yksikössä opettajana kahdeksan vuoden ajan.
Lautaojan todettiin olevan positiivinen ja innostunut yrittäjyyskasvatuksen opettaja, joka on ennakkoluulottomasti kehittänyt ja toteuttanut oman organisaationsa yrittäjyyskasvatusta sekä ollut mukana aktiivisesti maakunnallisen yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä.
HOPE onnittelee kumppaneitaan, jotka kulkevat yrittäjyyskasvatuksen kehittäjien etujoukoissa ja innostavat myös muita oppimisen vallankumoukseen! Mahtavaa tehdä kanssanne yhteistyötä!



.randomkuva.jpg)









