Kuvat 2010

Ensimmäinen TOY-valmentajien kohtaaminen 6.10.10
TOY-valmentajien ensimmäinen yhteinen kohtaaminen Ikaalisissa antoi voimaa ja rohkeutta osallistujilleen. TOYn eli työssäoppiminen yrittäjänä -mallin soveltamisen alkuvaiheessa oli tärkeää kuulla, kuinka rohkeasti kaikki muutkin ovat lähteneet liikkeelle. Päivän aikana etsittiin lähinnä oikeita kysymyksiä, joihin pitää vielä vastata.
Tässä kuvagalleriassa on 12 kuvaa
Viimeisin päivitys: 14. Lokakuu 2010 - 0:04

Valmentajina Tiimiakatemialla HOPE-Tiimimestarit III
HOPE-Tiimimestarit III -ryhmä sai kunnian valmentaa kahden päivän ajan Tiimiakatemian opiskelijoita Jyväskylässä. Haasteellinen tehtävä oli valmentaa pareina nuorten tiimejä, jotka nopealla tempolla innovoivat verstaissa uusia tuotteita. Päivät Tiimiakatemialla päättivät komeasti HOPE-kolmosten oman pitkän valmennuksen.
Tässä kuvagalleriassa on 21 kuvaa
Viimeisin päivitys: 28. Marraskuu 2010 - 22:45

NY-yritykset verkostoituivat 28.9.10
Sataedun NY-yritysten verkostoitumispäivä Nakkilan Villilässä osoittautui mainioksi ideaksi. Vain muutaman viikon ajan NY-yrityksiään suunnitelleet ja käynnistelleet opiskelijat esittelivät ja markkinoivat yritystoimintaansa toisilleen hämmästyttävällä rohkeudella. Ihme, jos ei tästä tutustumispäivästä synny yhteistyötä yritysten välille.
Tässä kuvagalleriassa on 10 kuvaa
Viimeisin päivitys: 1. Lokakuu 2010 - 2:50

Johtajien ja rehtoreiden tapaaminen 15.9.10
Koulujen johtajien riemulliset haasteet olivat esillä Jyväskylän Tiimiakatemialla, kun rehtorit ja johtajat kokoontuivat 15.-16.9. HOPEn kutsumina tutkailtiin Tiimiakatemiaa, kohdattiin iloisia ja avoimia opiskelijoita osuuskunnissaan ja puitiin dialogissa uudenlaisia tapoja oppia yrittäjyyttä. Gallerian kuvat ovat johtajien tapaamisen ensimmäiseltä päivältä.
Tässä kuvagalleriassa on 12 kuvaa
Viimeisin päivitys: 17. Syyskuu 2010 - 19:00

Hiusala tiimiytyi leirikoulussa 22.9.10
Loimaan ammatti- ja aikuisopistossa hiusalan opinnot tänä syksynä aloittaneet tutustuivat toisiinsa ja tiimiytyivät leirikoulussa pian opintojen alettua. Heitä opettava Satu Railo sai idean leiriin HOPE-valmennuksesta, josta hän kokee saavansa valtavasti innostusta ja puhtia työhönsä. Dialogipiiri on jo käytössä,Edward De Bonon ajatteluhatut tulossa ja näyttöjä aletaan antaa ryhmissä.
Tässä kuvagalleriassa on 16 kuvaa
Viimeisin päivitys: 23. Syyskuu 2010 - 22:22

Yrittäjyys- ja osuuskuntaintoa Sastamalassa 3.9.10
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa yrittäjyys on vahvasti päivän sana. Osuuskuntaa käynnistellään, ja TOY eli työssäoppiminen yrittäjänä on alkamassa Opetushallituksen tuella. Vauhdikas yrittäjyyspäivä syyskuun alussa antoi opiskelijoille valtavan määrän tietoa ja aivan varmasti myös intoa.
Tässä kuvagalleriassa on 8 kuvaa
Viimeisin päivitys: 7. Syyskuu 2010 - 12:19

Auto-osaston upeiden aulatilojen avajaiset Kokemäellä 01.09.10
Sataedun Kokemäen opetusyksikön auto-osastolla vietettiin upeiden aulatilojen avajaisia. Vielä viime keväänä aula oli ankea ja tupakkakatos ulkona houkuttelevampi ajanviettopaikka. Opiskelijavoimin aulasta saatiin hienosti autoteemainen, värikäs ja viihtyisä. Uudet tilat monine toimintoineen tsemppaavat myös savuttomuuteen.
Tässä kuvagalleriassa on 19 kuvaa
Viimeisin päivitys: 6. Syyskuu 2010 - 21:26

IKATAn opettajat yrittäjyyttä kehittämässä 21.05.10
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opettajien ves-päivässä visioitiin tulevaa ja mietittiin yrittäjyyden tuomista luonnolliseksi osaksi kaikkia opintoja. Toukokuinen hellepäivä yhdisti, vahvisti yrittäjyysajatuksia ja synnytti lupauksia, jotka lunastetaan, kunhan syksy saapuu.
Tässä kuvagalleriassa on 10 kuvaa
Viimeisin päivitys: 21. Toukokuu 2010 - 14:06

PIRKOn Arteklaani avoimin ovin 20.5.10
PIRKOn Lempäälän yksikköön perustettu osuuskunta Arteklaani teki toimintaansa ja hienoja toimitilojaan tunnetuksi oppilaitoksen väelle avointen ovien päivässä. Oppilaitoksen pihapiirissä sijaitsevissa tiloissa toimii kesällä pienimuotinen myymälä. Avointen ovien päivänä päästiin ihailemaan myös vaatetuksen muotinäytöstä.
Tässä kuvagalleriassa on 16 kuvaa
Viimeisin päivitys: 26. Toukokuu 2010 - 21:20

Rymättylässä SATAEDUn 48h-yrittäjyysleirillä 18.5.10
Ryhmäytyminen ja yhdessä tekeminen olivat voimaa SATAEDUn 48h-yrittäjyysleirillä Rymättylän upeissa merenrantamaisemissa. Tiimiakatemian nuoret tsemppasivat Kankaanpään ja Kokemäen opetuspisteiden oppilaita uskaltamaan, heittäytymään ja toteuttamaan unelmansa.
Tässä kuvagalleriassa on 17 kuvaa
Viimeisin päivitys: 21. Toukokuu 2010 - 16:20

Ensimmäinen osuuskuntainfo Sastamalassa 28.4.10
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijoille pidettiin ensimmäinen osuuskuntainfo, jossa heräteltiin kiinnostusta ja vastailtiin kysymyksiin. Oppilaitososuuskunta on syntymässä Sastamalaan ensi syksynä. Osuuskunta istuu hyvin oppilaitoksen kaikille linjoille: sisustusalalle, kultasepänalalle ja lavastusrakentamiselle.
Tässä kuvagalleriassa on 19 kuvaa
Viimeisin päivitys: 3. Toukokuu 2010 - 22:38
, Salla Kaipiaisella (vas.) ja Anne-Mari Mannilalla riittää töitä NY-yrityksessä.thumbnail.jpg)
HOPE Kokemäen keväässä 16.04.10
Satakunnan ammattiopiston Kokemäen yksikössä on HOPEn innoittamana herännyt todellinen tekemisen meininki. Talon neljä HOPE-opea kokeilee rohkeasti uutta ja luottaa opiskelijoihinsa aivan eri malliin kuin ennen. Muutos näkyy niin toiminnassa kuin tiloissakin, joita laitetaan innokkaasti uuteen uskoon.
Tässä kuvagalleriassa on 17 kuvaa
Viimeisin päivitys: 20. Huhtikuu 2010 - 18:06
, Piia Ilmanen ja Maikki Kiiveri.thumbnail.jpg)
Salossa upea Y-päivä 8.3.10
Salon seudun ammattiopistossa vietettiin 8.3. innostavaa Y-päivää. Opiskelijat vetovastuussa, opettajat innolla päivässä mukana ja oikeat yrittäjät kertomassa kokemuksiaan - siinä eväät hienoon kokonaisuuteen. Päivän tunnelmia tulossa lisää etusivun artikkeliin!
Tässä kuvagalleriassa on 20 kuvaa
Viimeisin päivitys: 15. Maaliskuu 2010 - 22:10

Seinäjoella yrittäjyyskasvatusta 21.1.10
Seinäjoki Areena täyttyi yrittäjyyskasvatusajatuksista, kun saman viikon loppupuolelle ajoitettiin sekä konferenssi että nuorille suunnatut Opinlakeus-messut. Kun vielä HOPE-ohjausryhmä sijoitti kokouksensa näiden tapahtumien oheen, oli päivien anti HOPE-vinkkelistä aivan huima.
Tässä kuvagalleriassa on 13 kuvaa
Viimeisin päivitys: 22. Tammikuu 2010 - 17:23

Tiimimestarit Areenalla 15.-16.1.10
HOPElaiset kokoontuivat Jyväskylään osaksi Tiimiakatemian laajaa verkostoa. Kaksipäiväisessä Tiimimestarit Areenalla -tapahtumassa laitettiin tällä kertaa Tarinat jakoon. HOPE-kumppanit olivat komeasti edustettuina tarinapajoissa, joista kotiin viemisiksi lähti monenlaisia kehittämisideoita.
Tässä kuvagalleriassa on 38 kuvaa
Viimeisin päivitys: 18. Tammikuu 2010 - 0:12











