Sisäinen yrittäjyys tärkeää ulkoisen ohessa 25.5. 2010

Sedun johtaja Reija Lepola toivoon yrittäjyyskasvatuksen teemavuoden nivovan yrittäjyyden Sedussa kaikkeen toimintaan.
Sedun johtaja Reija Lepola odottaa yrittäjyyden tulevan yrittäjyyskasvatuksen teemavuonna vahvemmin näkyviin kaikissa Koulutuskeskus Sedun opetuspisteissä. Parhaimmillaan teemavuosi nivoo yrittäjyyden kaikkeen toimintaan.
Lepola näkee tärkeänä, että ulkoisen yrittäjyyden lisäksi painottuu sisäinen yrittäjyys eli oikea asenne.
– Sisäinen yrittäjyys on toimimista samalla tavoin kuin yrittäjänä toimisi, eli jokainen tekee parhaansa, pyrkii tuloksiin ja jos epäonnistuu, niin nousee. Se on suunnitelmallista ja innovatiivista toimintaa ja yhdessä tekemistä toisen asiantuntijuutta hyödyntäen.
Sisäinen yrittäjyys on Lepolan mielestä tärkeää, vaikkei itse ryhtyisi yrittäjäksi. Jos asenne on se, että tekee toiselle töitä kuin itselleen, tulee työ tehtyä parhaalla mahdollisella tavalla.
Polku yrittäjyyteen
mahdolliseksi
Sisäisen yrittäjyyden ohessa Reija Lepola kokee merkittävänä, että polku ulkoiseen yrittäjyyteen mahdollistetaan niille opiskelijoille, joilla siihen on intoa.
Yrittäjyyttä viedään Sedussa käytäntöön esimerkiksi harjoitusyrityksissä ja NY-yrityksissä. Myös osuuskuntatoiminta on vireillä Seduun.
NY-yrittäjyydellä on Sedussa pitkät juuret. Lepola toteaa, että vastaava toiminta aloitettiin itsellisesti jo ennen kuin varsinaista NY-toimintaa oli olemassakaan.
– NY on maailma, joka opettaa nuorelle paljon ja antaa monelle kipinän yrittäjyyteen. Siellä haasteet voi asettaa itselleen juuri niin korkealle kuin haluaa. En näe mahdottomana tulevaisuudessa, vaikka kaikki Sedun opiskelijat jossain muodossa osallistuisivat NY-yrityksiin.
NY-toiminnassa kehittämisen painopiste on hänen mielestään saada sitä enemmän eri opetuspisteiden väliseksi.
– Pidän tärkeänä saada opiskelijoita eri tutkinnoista samaan ryhmään. Näin osaamista päästäisiin hyödyntämään poikkitieteellisesti.
Osuuskunnan Lepola näkee yhtenä hyvänä vaihtoehtona yrittäjyyskasvatukseen, kunhan juridiset asiat selvitetään.
– Osuuskunta on perinteisesti ollut suosittu erityisesti kulttuuripuolella. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi se ei soveltuisi myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalle, jossa sen kautta voitaisiin järjestää vaikka kotipalvelua. Ja soveltuuhan se kaikille muillekin Sedun opetuksen alueille.
HOPE-valmennuksia
muutosintoisille
NY-yritykset ja osuuskunta muuttavat opettajan roolia kohti valmentajuutta. Erityisesti kulttuurialan opettajat ovat hakeneet muutosvoimaa HOPE-valmennuksesta.
– Valmennukset ovat erittäin toimivia niille opettajille, jotka lähtevät mukaan sielunsa kyllyydellä ja joilla on sisäinen palo muutokseen. He ovat saaneet kovasti virtaa omaan toimintaansa, Reija Lepola miettii.
– Toivottavasti saisimme myös tekniikkapuolen vahvemmin mukaan. Sinnekin tarvittaisiin verkosto, jonka avulla löytyisi nuorille liiketoimintaintoa ja -hinkua.
Yrittäjien kohtaamista
Ensi syksynä Sedussa alkavasta yrittäjyyskasvatuksen teemavuodesta ei Reija Lepolan mielestä pidä unohtaa myöskään toimivien yrittäjien kohtaamista.
Sedulla on jo entuudestaan tiivistä toimintaa Etelä-Pohjanmaan yrittäjien ja Kauppakamarin kanssa.
– On tärkeää oikeasti kohdata samoissa pöydissä. Innoriihi, jossa opettajat, opiskelijat, yrittäjät ja sidosryhmien edustajat tapasivat, osoittautui todella onnistuneeksi ja antoi paljon ideoita tuleviin vuosiin.













