Turussa opitaan elämysten ja kokemusten kautta 10.1.2011

Kirsi Hellman-Suominen (oik.) on luonut Puuhapirtin lähihoitajaopiskelijoiden innostavaksi oppimisympäristöksi. Maria Eskelin pääsi Puuhapirtille työssäoppimaan.
Lähihoitajia Turun ammatti-instituutissa kouluttava Kirsi Hellman-Suominen myöntää, että toiminnallisen ja kokemuksellisen opetuksen järjestäminen vaatii opettajalta enemmän kuin tuttujen kalvosulkeisten pito.
Tämä totuus kuitenkin vain innostaa häntä itseään kehittämään mitä mielenkiintoisimpia juttuja tuomaan käytännönläheisyyttä ja yrittäjämäisyyttä opintoihin.
Jo kymmenen vuoden ajan lähihoitajaopiskelijat ovat voineet harjoitella Puuhapirtillä, jonka Kirsi polkaisi toimintaan heti nykyiseen työhönsä tullessaan.
– Puuhapirtin idea lähti siitä, että halusin myös sosiaali- ja terveysalan opetukseen palvelutoimintaa. Opiskelijat tykkäävät kokemuksellisesta oppimisesta ja oppivat sen kautta paljon tehokkaammin, hän miettii.
Puuhapirtillä työskentelee lähihoitajaohjaaja ja viisi työssäoppijaa. Kirsi touhuaa mukana aina, kun varhaiskasvatuksen opetusvelvollisuudeltaan ehtii.
Puuhapirtillä pidetään lapsiparkkia ja järjestetään kerhotoimintaa 3–4-vuotiaille.
Perjantaisin siellä kokoontuvat musiikilliset musiikkimestarit. Pirtillä järjestetään myös teemasynttäreitä, joiden satumaailman maine on kiirinyt Helsinkiin asti.
Koska Puuhapirtti sijaitsee Candolinien palvelutalon yhteydessä, on mukaan otettu mummi-vaari -aamut ja monenlaista muutakin touhua yhdessä ikääntyvien kanssa.
– Puuhapirttiä vastaavaa toimintaa ei lähihoitajakoulutuksissa tiettävästi muualla ole. Niin paljon meiltä kysellään eri puolilta maata, miten tätä toteutamme.
Uudet ideat tuovat
myös tunnustusta
Kirsi Hellman-Suominen on lastentarhanopettaja, kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja ja erityisopettaja. Samalla tavoin kuin virtaa on löytynyt opiskeluun, sitä tuntuu riittävän myös jatkuvaan lähihoitajakoulutuksen kehittämiseen.
Yrittäjäviikkoon osallistumista miettiessään hän keksi luoda lähihoitajaopiskelijoiden kanssa satunäytelmän, jota työstetään varhaiskasvatuksen opinnoissa. Näytelmä suunnattiin perhepäivähoitajille ja päivähoidolle, ja viikossa saatiin noin 2000 katsojaa.


101 dalmatialaista sekä Peter Pan ovat esimerkkejä lähihoitajaopiskelijoiden toteuttamista näytelmistä.
Viime vuonna opiskelijat onnistuivat täydellisesti joulujuhlan luomisessa syöpälapsille ja pienten potilaiden aidossa kohtaamisessa. Samoin monenlaista toimintaa järjestetään Turun perhetaloon.
– Tämä kaikki on aivan ihanaa. Olisi todella tylsää pyörittää kahdeksan tuntia joka päivä powerpointteja. Palvelutoimintaa voi kehittää niin paljon kuin ehtii, jaksaa ja haluaa, hän iloitsee.
Viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana Kirsi on toteuttanut päättävän luokan kanssa NY-yritystoimintaa. Tämä toiminta palkittiin viime tammikuussa Varsinais-Suomen NY-aluemessuilla parhaan myyjän ja myyntipaikan palkinnoilla. Lisäksi Aate NY pääsi valtakunnallisiin kisoihin, mihin ei lähihoitajia ole koskaan ennen päässyt.
Kirsi itse on saanut vuonna 2009 Varsinais-Suomen yrittäjien palkinnon rohkeasta ja aktiivisesta yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen eteen tehdystä työstä. Tänä vuonna Puuhapirtti sai vastaavan tunnustuksen.
Valmennuksesta
näkökulmaa
Tänä syksynä Kirsi lähti Hope Tiimimestarit 5 -ryhmään yhdessä hiusalaa opettavan Jaana Åkerroosin kanssa. Naiset ovat molemmat olleet luomassa Turun yrittäjäpolkua ja alusta asti mukana toisen asteen koulutusta kehittävässä Kipinätiimissä. Lisäksi he kouluttavat työpaikkaohjaajia, ja saavat sitä kautta hienosti luotua työelämäkontakteja.
Kirsiin teki valmennuksen alussa aivan erityisen vaikutuksen vierailu Tiimiakatemialla.
– Eritoten luova ympäristö ja esteettisyys olivat minulle siellä elämyksiä. Ideointi ja yritteliäisyys tarvitsevat sitä, että ympäristö tukee toimintaa.
Jaana toteaa hakevansa valmennuksesta enemmänkin perspektiiviä ja näkökulmaa, ei niinkään tiimivalmentajatitteliä. Opettajan työhän on pitkään ollut jo valmentamista.
– Kiinnostuin valmennuksesta erityisesti sen pitkäkestoisuuden takia. Sen vaikuttavuus on aivan toinen kuin lyhyemmissä koulutuksissa. Ryhmän kautta saan perspektiiviä siihen, mitä muualla tehdään ja mitä ei. Meillä instituutissa tehdään paljon ruohonjuuritasolla, mutta se kaipaa kiteytystä.

Kirsi Hellman-Suominen (oik.) ja Jaana Åkerroos kuuntelevat Alina Jouravlevan (vas.), Suvi-Tuuli Räisäsen, Krista Naaranojan ja Roosa Lahtilan NY-kokemuksia.
Tyytyväisiä
asiakkaita
Jaana Åkerroosin luotsaamat kampaajaopiskelijat osallistuvat kakkosvuonna 24h-leirille, jossa vuotta edempänä olevat toimivat leiriohjaajina. Päättöluokka oppii yrittäjyyttä myös NY-yritysten kautta.
NY-yrittäjät olivat Turussa täydessä työn touhussa vielä jouluviikkoa edeltävällä viikolla, ja asiakas toisensa jälkeen poistui Aninkaisen koulutalon parturi-kampaamosta tyytyväisenä.
Point NY:n yrittäjät Roosa Lahtila, Krista Naaranoja, Suvi-Tuuli Räisänen ja Alina Jouravleva olivat tyytyväisiä niin tähän kuin kahteen aiempaankin asiakasjaksoon.
– Asiakkaita on riittänyt, ja olemme oppineet paljon enemmän, kun olemme päässeet tekemään vähän itsenäisemmin. Tässä tutustuu hyvin yrittäjyyteen ja sen vaatimiin paperihommiin, kiteytti Roosa, joka kirjanpitäjänä oli tyytyväinen myös saldoon.
Tytöt pitävät yrityksessään kaksinkertaista kirjanpitoa. Keväällä he maksavat yrittäjyysvuoden päätteeksi ainekulut ja vuokrat ja laittavat ansaitun potin jakoon.
.

Parturi-kampaajaksi opiskeleva Roosa Lahtila osaa arvostaa NY-vuoden tuomaa yrittäjäkokemusta.

.randomkuva.jpg)









