Hope -tapahtumia kuvin

Tapahtumat

16.-17.9.2011
 

 

Menneet tapahtumat:

 

 

Yhteistyökumppanit

 

 

 

 

 

Paikalla olevat käyttäjät

Paikalla on tällä hetkellä 0 käyttäjää ja 2 vierasta.
HOPE

Yrittäjyys ja osuuskunta teemoina Sastamalassa 9.9.2010

Maija Moisio kannusti opiskelijoita osuuskuntaan ja kertoi kokemuksia Pirkon Lempäälän yksikköön perustetun Arteklaani-osuuskunnan alkutaipaleesta.

 

Yrittäjyys vaikuttaa vahvasti kaikkeen tekemiseen Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Onkin luontevaa, että oppilaitokseen puuhataan osuuskuntaa.

Vararehtori Anita Lietepohja yhdisti nämä teemat samaan päivään ja kutsui koululle yrittäjiä, osuuskuntalaisia muista oppilaitoksista sekä yrittäjyyden ja hankkeiden asiantuntijoita.

– Tämä on tällainen leppoisa tapaaminen. Vieraat ovat koulumme eri luokissa, ja opiskelijat kiertävät heidän luonaan kuuntelemassa ja kyselemässä, hän esitteli.
Osuuskunnan perustamisen lisäksi päivä antoi eväitä myös verkkokaupan ja kotisivujen luomiseen.


Mirja Taipale (vas.) Tampereen Osuustoimintakeskuksesta ja apulaisrehtori Anita Lietepohja kannustivat opiskelijoita mukaan osuuskuntaan.

Älä mokaa yksin!

Lempäälään Pirkon yksikköön perustetun osuuskunta Arteklaanin puheenjohtaja Maija Moisio kannusti opiskelijoita liittymään tulevaan osuuskuntaan. Hän totesi, että on paljon parempi vaihtoehto lähteä mukaan osuuskuntaan kuin perustaa toiminimi kylmiltään.

– On parempi tehdä moka osuuskunnassa, joka toimii koulussa, kuin mokata omassa yrityksessä, jossa on paljon omaa rahaa kiinni. Osuuskunnassa on turvallista, siellä saat tukea ja neuvoja. Samalla voit harjoitella laskutusta ja sinulle konkretisoituu, miten tuotteen hinta muodostuu.

Maija itse pääsi viime kesänä Arteklaanin joukoissa toteuttamaan isoa työtä, päiväkodin sisustusta. Hän koki yhdessä toteutetun hankkeen todella opettavaisena.

– Yrittäjyyttä ei opi kalvosulkeisilla. Osuuskunta on opiskelijoille todella hyvä vaihtoehto, täydensi sisustusalaa opettava HOPE-ope Kaisa Kankaanpää Maijan puheenvuoroa.

Rahaa itselle ja
pohjaa yrittäjyyteen

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen yhteydessä toimivasta Taidosto-osuukunnasta olivat päivässä mukana Aida Depner ja Elina Inkinen.

– Yksi parhaita asioita osuuskunnassa on se, että sitä kautta saa lisää asiakaskontakteja, mietti Aida.

– Osuuskunnan kautta asiakastöistä saa myös rahaa itselleen, kun tuotto muuten menisi koulun kassaan, jatkoi Elina.

Kaksikon mielestä osuuskunta antaa mielettömän hyvän pohjan yrittäjyyteen. Siellä voi kokeilla omaa juttua yhdessä muiden kanssa ja opiskella yrittäjyyttä.

Viime kesänä Aida ja Elina olivat muiden Taidostolaisten joukossa pitämässä Kesäpajaa Ikaalisten Kylpylän pihapiirissä. Siellä he pääsivät tekemään töitään kylpylävieraiden nähden ja myymään tuotteitaan suoraan asiakkaille ilman, että olisi tarvinnut miettiä laskutuksia tai verotuksia.

– Se oli hyvää oppia esimerkiksi hinnoitteluun. Käsityöläiselle on tärkeää oppia arvostamaan työtään ja hinnoittelemaan se oikein, he totesivat.

Aida Depner (oik.) ja Elina Inkinen toivat terveisiä Taidosto-osuuskunnasta.

Asiakas
lähtökohtana

Osuuskunta koetaan Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa tärkeänä, koska se opettaa tiimityöskentelyyn, vastuun ottamiseen omasta tekemisestä ja asiakkaan kohtaamiseen. Asiakas tarpeineen on kaiken lähtökohta.

– Meillä sisustussuunnittelun opiskelussa opetus perustuu asiakaspalveluun ja asiakastöihin. Teemme joka päivä yrittäjämäisistä lähtökohdista suunnitelmia ja kustannuslaskelmia ja tapaamme asiakkaita, kertoi Kaisa Kankaanpää.

Yrittäjyys on sisustussuunnittelijoiksi valmistuville merkittävä vaihtoehto työllistyä. Ennätyksen on tehnyt vuosikurssi, jolta valmistuneista 14 pisti pystyyn oman yrityksen.
Osuuskunnan Kaisa näkee mainiona paikkana harjoitella yrittäjyyttä yhdessä toisten kanssa.

– Osuuskunnassa opiskelijalla on käytössä koulun tilat ja laitteet. Opettajilta ja opiskelukavereilta saa toisen mielipiteen, ei tarvitse yksin pähkäillä.

Opiskelijoita
kiinnostaa

– Miten sitä osuuskunnan tuloa voisi vauhdittaa? kyseli kultaseppäartesaaniksi opiskeleva Leena Haapiainen.

Maaperä osuuskunnalle on siis kunnossa, kun opiskelijat ovat innostuneita. Kuntayhtymäkin on Sastamalassa jo tehnyt päätöksen osuuskunnan perustamisesta, eli periaatteellinen lupa on olemassa.
Nyt kartoitetaan mukaan haluavia opiskelijoita ja neuvotellaan esimerkiksi tilojen ja välineiden käytöstä, vakuutuksista ja muista taloushallinnon asioista.

– Osuuskunnan perustamisessa lähtökohtina ovat opetussuunnitelma ja käsityöläisyys. Ajatus siitä, että monista opiskelijoista tulee yrittäjänä itsensä elättäjiä, vahvistuu koko ajan. Esimerkiksi verkkokauppa tuo siihen monilla aloilla uusia mahdollisuuksia, Anita Lietepohja pohti.

Osuuskunnan toimintaa vauhdittaa alkuun myös TOY-malli, jolle Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos sai Opetushallituksen tukea usean muun HOPE-oppilaitoksen tavoin.

Ideana on, että TOY eli työssäoppiminen yrittäjänä suoritetaan juuri osuuskunnassa työskennellen. Tavoitteena on alkaneen lukuvuoden aikana valmentaa Sastamalassa kolme TOY-ryhmää. Valmentajaopettajina toimivat Kaisa Kankaanpää, Arto Kuusela ja Päivi Lehto.

Taidosto-osuuskuntalaisten Elina Inkisen ja Aida Depnerin pöytä kiinnosti opiskelijoita.

 

Verkostoituminen
on tärkeää

Ammatissa toimivien yrittäjien mukana olo päivässä toi opiskelijoille arvokasta tietoa yrittämisen arjesta.

Sisustussuunnittelija Eija Santaniemi kannusti opiskelijoita opiskelemaan ahkerasti. Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että alalle tulijoilla on tietyt asiat hallinnassa. Olennaista on myös osata tietotekniikkaa, sillä kaikki suunnitelmat piirretään tietokoneohjelmilla.

Alalla ei silti riitä, että on taitava pulpetissa. Työ on asiakaspalvelua, joten erilaisten ihmisten kanssa on osattava tulla toimeen.

– Erittäin tärkeää on yhdessä tekeminen ja verkostoituminen niin, että voit soittaa toiselle ja kysyä neuvoa ja apua. Toinen osaa toisen asian paremmin kuin toinen. Ei kannata jäädä yksin puurtamaan.

Yrittäjyyspäivässä olivat mukana myös Mirja Taipale Tampereen Osuustoimintakeskuksesta, Jari Myllymäki Luovasta Tampereesta, Tuula Malvisalo Ensimetristä, Samuli Suonpää Vammalan Yrittäjät ry:stä sekä yrittäjät Mikko Koskivaara, Juha Oksanen, Heikki Katajisto, Hille Westergren ja Maarit Kokkonen.
 

Sisustussuunnittelija Eija Santaniemi esitteli töitään opiskelijoille ja sisustussuunnittelua opettavalle Kaisa Kankaanpäälle.

 

Kuvia Sastamalasta kuvagalleriassa:

www.hope.fi/kuvagalleriat/yrittajyys-ja-osuuskuntaintoa-sastamalassa-3910

 

Lue lisää Taidoston Kesäpajasta:

www.hope.fi/kadentaitajat-houkuttelevat-ikaalisten-kylpylaan-1562010

 

Täällä juttua Arteklaani-osuuskunnan alkutaipaleesta:

www.hope.fi/osuuskunta-arteklaani-tuo-yrittajyytta-lempaalaan-23112009

www.hope.fi/arteklaani-sai-ensimmaisen-ison-tyon-462010